Kauppatieteellisen yhdistyksen hallitus 2025-2026
Vuosikokouksesta alkavaan, seuraavaan vuosikokoukseen asti toimivaan hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi KTT Tuula Mittilä ja muiksi jäseniksi edellisessä hallituksessakin mukana olleet KTT Harri Hokkanen, KTT Perttu Kähäri, KTT Lasse Mitronen ja KTT Lauri Paavola. Uusiksi jäseniksi valittiin jatko-opiskelijat Ines Karvonen Tampereen yliopistosta ja Anna-Riikka Smolander Aalto-yliopistosta.
Ines Kaivonen (KTM) työskentelee väitöskirjatutkijana Tampereen yliopiston Johtamisen ja talouden tiedekunnassa sekä sivutoimisena yrittäjänä kiertotalousteemojen ja markkinoinnin parissa. Markkinoinnin alan väitöskirjassaan Ines tutkii sitä, miten eri muodin alalla erilaiset toimijat pyrkivät edistämään alan kestävyyssiirtymiä.
Anna-Riikka Smolander on väitöskirjatutkija Aalto-yliopiston kansainvälisen liiketoiminnan yksikössä. Hänen tutkimuksensa tarkastelee käynnissä olevaa tekoälyyn liittyvää transformaatiota innovaatioekosysteemeissä, keskittyen erityisesti hallinnan, yhteistyön ja luottamuksen rooliin. Hän toimii myös Diversity Lead -roolissa EU:n DeployAI-hankkeessa ja osallistuu aktiivisesti tekoälyn vastuulliseen käyttöönottoon ja yhteiskehittämiseen Euroopassa.
