VIELÄ KAUPPATIETEELLISESTÄ OSAAMISESTA

Kauppatieteiden merkitys

Entinen pormestari Jan Vapaavuori totesi kirjoituksessaan Helsingin Sanomissa 9.10.2025, että “Suomen suurimmat ongelmat ovat henkisellä puolella” ja “kunnianhimon taso on valahtanut liian alas”. Vapaavuoren mielestä liikemaailman johtajistakin on tullut riskinkarttajia.

Kyseinen artikkeli sai meidätkin miettimään lisää sitä, ovatko kauppatieteellisen yliopistolaitoksen pyhä kolmikko eli kauppatieteellinen tutkimus, koulutus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen riittävän kunnianhimoista? Riittävän kunnianhimoinen kauppatieteellinen tutkimus ja koulutus voisivat parhaimmillaan toimia Suomen talouden menestyksen takaajina. Hienoina todistuksina tästä toimivat muun muassa eräät Aalto-yliopiston tuotantotalouden laitoksen ja Kauppakorkeakoulun alumnien perustamat yritykset.

Miksi kauppatieteellinen osaaminen on erittäin tärkeää niin kansallisesti kuin yliopistojen ja koko muunkin koulutusjärjestelmän kannalta? Perussyy on se, että niin kansallinen kuin kansainvälinenkin taloudellinen menestys ratkeaa viime kädessä yritystasolla, ts. yritysten välisessä kansallisessa ja kansainvälisessä kilpailussa. Yritystasolta taloudellinen menestys summeerataan kansantalouksien ja kansainvälisten blokkien taloudelliseksi menestykseksi. Taloudellisen menestyksen ratkaisee kuitenkin aika pitkälle yritystasoinen kauppatieteellinen ja liiketoiminnallinen osaaminen. Tämä olisi rohjettava tunnistaa ja tunnustaa yleisestikin sekä ottaa huomioon eritasoisissa päätöksentekotilanteissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) parin vuosikymmenen ajan rahoittamien valtakunnallisten tutkijakoulujen jälkeen kauppatieteellisen jatkokoulutuksen ja jatkokoulutusyhteistyön erityismerkitystäkään ei mielestämme ole tunnistettu, ei tunnustettu, eikä myöskään tuettu riittävässä määrin koulutusjärjestelmässämme. Jatkokoulutus tosiasiassa pohjustaa sekä yliopistojen, mutta myös ammattikorkeakoulujen laadullista ja määrällistä kehitystä. Se nostaa kilpailun kautta uudet sukupolvet korkeatasoiseen toimintaan niin tutkimuksessa, opetuksessa ja vaikuttamisessa, kuten myös hallinnossa. Kauppatieteiden sivuaineopintojen kasvava kysyntä laajentaa merkitystään yliopistojen muissa osissa. Tämä on selvästi havaittu ainakin Aalto-yliopistossa sekä Tampereen yliopistossa.

Omista ja kuulemistamme kommenteista päätellen useita muitakin kauppatieteilijöitä on vaivannut kauppatieteiden merkittävyyden ja osin korvaamattomuudenkin vähäinen käsittely ja lobbaaminen niin kauppatieteilijöiden itsensä kuin muidenkin asiantuntijoiden toimesta, kuten Lehtinen ja eräät muut ovat Kauppatieteellisen yhdistyksen sivuilla todenneet. Voisi olettaa juuri kauppatieteilijöiden ja heistä erityisesti markkinointiviestinnän spesialistien haluavan ja osaavan kertoa kauppatieteiden suuresta merkityksellisyydestä, koska paljolti kunkin tieteenalan merkityksellisyyden perusteella esimerkiksi rahoitus kauppatieteiden tutkimukseen, opetukseen ja vaikuttamiseen pyritään kohdentamaan. Vaatimattomuus voi usein olla kunnioitettava hyve, mutta ei se ainakaan rahanjakotaistoissa taida olla menestysstrategian ydin.

Kauppatieteiden kehittämiskohteita

Artikkelissa “Kauppatieteellinen kehittäminen nousukauteen”, joka on julkaistu Kauppatieteellisen yhdistyksen kotisivuilla kolme vuotta sitten, Lehtinen kirjoittaa: “Aalto yliopiston päättäjät ovat kokeneet hyödylliseksi kerätä videohaastatteluin henkilöhistoriaa ja varsinkin kauppatieteiden historia- ja tulevaisuusarvioita henkilöiltä, jotka he arvioivat kauppatieteellisiksi vaikuttajiksi. Haastattelijana ja kuvausvastaavana on toiminut Helsingin kauppakorkeakoulun emeritushallintojohtaja Esa Ahonen.” Videohaastatteluihin sisältyi ainakin meidän mielestämme runsaasti kehittämiskohteita, oivalluksia ja visioita, joita ei ole vielä täysimittaisesti hyödynnetty. Niitä ovat ainakin seuraavat:

Kauppatieteiden suuri tarina ja sen opetukset. Tätä tarinaa ja sen osia on kuvattu Eeva-Liisa Lehtosen teoksessa “Kauppatieteiden komea kaari”, 2014, ja Merina Salmisen (toimitustyö) sekä Eero Kasasen, Matti Pursulan ja Yrjö Sotamaan kirjassa ”Aalto. Yliopiston synty, 2024”. Kauppatieteellisessä tutkimuksessa ja opetuksessa on tapahtunut merkittävää edistymistä sitten 1970-luvun.

Yksiköiden autonomia ja itsenäisyys. Varsinkin maailman huippukauppakorkeakoulut ovat ymmärtäneet, että niiden asema täytyy olla autonominen yliopiston kyljessä.

Tutkimus-, opetus- ja vaikuttamisinnovaatiot. Innovaatioiden tuottamista voidaan edesauttaa ja niiden toteutumista seurata. Yhdysvaltalaisissa yliopistoissa on usein omat tähän tarkoitukseen erikoistuneet yksiköt. Patenttien lukumäärä on yksi mittari.

Tuotosten yhteiskunnallinen relevanssi. Hankala mitattava, mutta tärkeä.

Liiketoimintaosaamisen asema. Ambitiotasoa voidaan ja tuleekin nostaa.

Jatkokoulutuksen asema on keskeinen tutkimusorientoituneissa yliopistoissa maailmalla. OKM:n lakattua tukemasta valtakunnallisia tutkijakouluja, säätiöt voisivat ottaa isomman roolin niiden rahoituksessa. OKM:n lanseeratessa 3-vuotisen tohtoripilotin keskustelussa ei sivuttu sitä tärkeää asiaa, että 3-vuotiset tohtorit eivät ole kilpailukykyisiä maailman yliopistomarkkinoilla, koska he eivät yleensä ole ehtineet tuottaa julkaisuja.

Monialaisuuden ja monitieteisyyden asema. Seurataanko yliopistoissanne näiden asioiden kehitystä, vai ovatko ne jääneet juhlapuheiden asteelle? Kauppatieteet ovat itsessään erittäin monitieteinen ja kehittyvä kokonaisuus.

Kansainvälistyminen ml. julkaiseminen ja akkreditoinnit. Kehityksen nykyvaiheessa lienee tarpeellista seurata Financial Times-listan julkaisuja, JUFO-julkaisujen tasoja 2 ja 3 tai brittiläisen Academic Journal Guiden eli ABS-listan yläpäätä. Akkreditoinnit lienevät arkipäivää suomalaisissa kauppatieteellisissä yksiköissä.

Digitalisaation ja tekoälyn vaikutukset. Panostetaanko yliopistoissamme riittävästi näihin asioihin? Osaavatko opiskelijat ja opettajat tehokkaasti hyödyntää tekoälyn mahdollisuuksia? Osaavatko he tiedostaa tekoälyyn liittyvät ongelmat?

Hallintohenkilöstön suhde akateemiseen henkilöstöön. Hallintohenkilöstöllä on taipumus kasvaa, mutta tätä kasvua on aktiivisesti seurattava ja liikakasvu eliminoitava. Riittävät resurssit tulee ohjata akateemiseen henkilökuntaan.

On syytä kiinnittää huomiota myös yksityisten säätiöiden ja Suomen Akatemian tärkeään toimintaan. Valtion perusrahoituksen ollessa suhteellisen niukkaa yksityisen säätiökentän merkitys on entisestään korostunut varsinkin jatkokoulutuksen rahoittajana sekä nuorten tutkijoiden tukena. Viime vuonna yksityisen säätiökentän tuki tieteelle oli Suomessa noin 300 miljoonaa euroa, josta karkeasti puolet suunnattiin jatkokoulutukseen. Säätiöiden tulee kuitenkin edellyttää, että yliopistot sitoutuvat valitsemiinsa jatko-opiskelijoihin ja rahoittavat heitä ainakin 1-2 vuotta, minkä jälkeen säätiörahoitusta on tarkoituksenmukaista hyödyntää. Kauppatieteellisen alan merkittävin säätiö (itse asiassa yhdistys) on Liikesivistysrahasto (LSR), joka juhli satavuotista taivaltaan syksyllä 2019 (Talouden liikettä ja sivistystä: Liikesivistysrahasto 100 vuotta, kirjoittanut Tero Halonen, 2019). Juhlavuoden kunniaksi LSR varasi miljoona euroa nuorille professoreille ja tutkijoille ja heidän tutkimusryhmilleen. Rahoitus oli määritelty 3-vuotiseksi. Rahoituspäätöksissä korostui “excellence”. Tämä oli merkittävä avaus suomalaisessa säätiökentässä. Juhlavuoden jälkeen LSR on jatkanut 3-vuotisten tutkimusprojektien tukemista. Tyytyväisyydeksemme olemme huomanneet, että eräät muutkin säätiöt (mm. Marcus Wallenbergin säätiö) ovat ryhtyneet rahoittamaan yli vuoden kestäviä tutkimusprojekteja, joissa korkea laatu korostuu. Ymmärrämme, että tämän “excellencin” korostaminen rahoituspäätöksissä ei ole “suomalaista” (vaikka kylläkin “ruotsalaista”), mutta tämä on yksi harvoista tavoista saada Suomen talous jälleen nousuun. Toivomme muiltakin säätiöiltä rohkeita avauksia useampivuotisten, korkeatasoisten tutkimusprojektien rahoittamiseksi. Yksi vuosi on tutkimustyössä kovin lyhyt aika.

Suomen Akatemia käyttää merkittävää valtaa tiedekentällä, myös kauppatieteiden rahoittajana. Olemme sivusta seuranneena olleet ajoittain kriittisiä Suomen Akatemian tutkimusmäärärahapäätöksiä kohtaan. Suomen Akatemian tulisi tarkastella arvioinnissa käyttämiensä paneelien koostumusta. Liian laaja-alaiset ja monitieteiset paneelit ovat ongelma, koska ne helposti jättävät katvealueeseen ja ilman rahoitusta kokonaisia tärkeitä osa-alueita. Samoin tekevät ns. superpaneelit, joiden pitäisi keskenään vertailla esimerkiksi uskontotieteiden ja kauppatieteiden hakemuksia. Kannattaisi harkita paneelien korvaamista asiantuntijalausunnoilla, kuten aiemmin meneteltiin. Myös Suomen Akatemiassa tulisi mielestämme painopistettä siirtää kohti nuoria ja lahjakkaita hakijoita.

Haluamme lopuksi kerrata Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen vuonna 2000 laatiman kauppatieteellisen alan kehittämisraportin (KARVIN julkaisu 4: 2000) pääkohdat, jotka mielestämme ovat edelleen ajankohtaisia. Keskeinen johtopäätös oli, että ala tuottaa tutkintoja, joilla on hyvä työelämärelevanssi. Vaikka tuotamme noin kymmenentuhatta tutkintoa vuositasolla, valtiovalta on edelleen halunnut lisätä koulutuspaikkoja vastoin KARVI:n suosituksia. Yliopistoissa toimivat ihmiset osaisivat paremmin vastata kysymykseen, ovatko koulutuspaikkojen lisäykset kompensoitu riittävästi yliopistoille? Raportissa todetaan edelleen, että olisi syytä tiivistää yhteistyötä ja työnjakoa yliopistosektorin ja ammattikorkeakoulusektorin kesken. Edelleen on tarpeen tiivistää vuoropuhelua elinkeinoelämän kanssa jatkuvan oppimisen näkökulmasta.

Johtopäätökset ja ehdotukset

Näyttää siltä, että kauppatieteellisen kehittämistyön pohjaksi on tuotettu melkoisesti laadukasta aineistoa kehittämisalueista. Sen sijaan itse kehittämistyöhön siirtyminen ei ole ollut kovin ripeää eikä luovasti kokonaisvaltaistakaan. Toivottavasti tämäkin kirjoitus piristää tärkeää kauppatieteellistä kehittämistyötä ja siihen liittyvää monipuolista keskustelua.

Suomi tarvitsee kauppatieteelliseen koulutukseensa ja tutkimukseensa korkeampaa ambitiotasoa, pitkäjänteisyyttä sekä “excellencin” korostamista rahoituspäätöksissä. Maailmalla on ymmärretty, että kauppatieteelliset yksiköt tarvitsevat ja haluavat suuremman autonomian verrattuna yliopistojen muihin korkeakouluihin ja tiedekuntiin. Hallintohenkilöstö ei myöskään saisi liiallisesti paisua, vaan rehtorin esikunnan tulee olla melko kevyt. Suhteellisen niukatkin henkilöresurssit tulee pääsääntöisesti käyttää akateemisen henkilökunnan hyväksi. Näin kauppatieteellinen osaaminen saadaan parhaiten palvelemaan Suomen taloudellista kasvua ja hyvinvointia.

Ehdotammekin edellisen perusteella kauppatieteiden kehittämisestä vastuussa olevan valtakunnallisen työryhmän muodostamista. Myös kaikkien kauppatieteellisten yksiköiden kannattaisi mielestämme harkita oman kehittämisyksikön perustamista tai jo olemassa olevan kehittämisyksikön toiminnan tehostamista. Ehdotuksemme siis koskevat sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen kaikkia yksiköitä. On tässäkin yhteydessä syytä korostaa, että Suomen kaltaisessa maassa yhteistyömahdollisuudet olisi syytä hyödyntää.

Uolevi Lehtinen on KTT Helsingin kauppakorkeakoulusta ja yrityksen taloustieteen emeritusprofessori erikoisalana markkinointi. Lehtinen on toiminut professorina, yrityksen taloustieteen ja yksityisoikeuden laitoksen johtajana, dekaanina, valtuuston ja hallituksen puheenjohtajana sekä rehtorina Tampereen yliopistossa. Lehtinen on kirjoittanut kauppatieteiden valtakunnallisen jatkokoulutusohjelma KATAJAN perustamisasiakirjan ja toiminut KATAJAN ensimmäisenä puheenjohtajana.

Jyrki Wallenius on KTT Helsingin kauppakorkeakoulusta ja liikkeenjohdon systeemien emeritusprofessori, joka on toiminut myös tieto- ja palvelutalouden laitoksen johtajana, kansainvälisen koulutuskeskuksen johtajana, dekaanina sekä Aalto-yliopiston Professorineuvoston puheenjohtajana. Wallenius on myös toiminut viidessä säätiössä hallituksen tai hallintoneuvoston jäsenenä tai esittelijänä.