Visiopäivä 205 – Reportaasi

Kuvassa: Aaron Romatowski, Hanna Wass, Kaius Niemi ja Jarmo Lindberg.
Kauppatieteellisen yhdistyksen vuoden 2025 Visiopäivä järjestettiin 18.3.2025 Scandic Helsinki Hubissa. Visiopäivän teema oli Natoon liittymisen kaupallis-taloudelliset vaikutukset. Tapahtuman avasi Kauppatieteellisen yhdistyksen puheenjohtaja Tuula Mittilä. Tapahtuman juonsi Kauppatieteellisen yhdistyksen varapuheenjohtaja Perttu Kähäri.
Puheenvuoroista
Hanna Wass, Helsingin yliopiston yleisen valtio-opin apulaisprosessori, varadekaani, kertoi suomalaisten mielipiteistä ja suhtautumisesta ulko- ja turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin. Lisäksi Wass totesi, että kansalaismielipiteen on havaittu vaihtelevan dynaamisessa suhteessa toimintaympäristöön, harjoitettuun politiikkaan ja sen kehyksiin.
Jarmo Lindberg, kenraali evp, entinen puolustusvoimain komentaja, kansanedustaja, puhui uuden ajan turvallisuudesta ja puolustuksesta, kerraten sitä, miten Suomi päätyi Naton jäsenmaaksi. Lindberg kertoi kokemuksistaan eduskunnassa, jossa turvallisuuskysymysten ratkaisemisen mahdollisuuksista, sillä ratkaisut ovat saavat kannatusta yli puoluerajojen.
Aaron Romatowski, KTM, kertoi pro gradu -tutkielmansa löydöksistä. Romatowski avasi puolustusmarkkinoiden kilpailuasetelmaa, ja totesi Suomesta löytyvän erinomaisia resursseja ja muun muassa puolustusmarkkinoille pyrkiviä start uppeja, joiden kasvu olisi toivottavaa.
Milttonin varatoimitusjohtaja Kaius Niemi antoi osallistujille kattavan kuvan siitä, mistä Naton rakenne ja budjetti muodostuu, ja mitä mahdollisuuksia se tarjoaa suomalaisyrityksille. Niemi kertoi muun muassa Yhdysvaltain Project 2025 -hankkeesta. Niemen mukaan yritykset, jotka menestyvät Naton puolustusmarkkinoilla, eivät ainostaan kasvata liiketoimintaansa, vaan edistävät myös Suomen ja Euroopan yhteistä turvallisuutta.
Esitysten jälkeen osallistujat siirtyivät ruokailemaan ja keskustelu aiheista oli vilkasta.
Kiitos puhujille ja osallistujille vuoden 2025 Visiopäivästä!
Kommentoi artikkelia