Kauppatieteellisen yhdistyksen lyhyt historia

Kirjoittanut: , 04.03.2025

Kauppatieteellinen yhdistys

Kauppatieteellinen yhdistys (KTY) perustettiin 1931 tarkoituksenaan ”edistää kauppatieteiden tutkimusta ja levittää ja ylläpitää harrastusta kauppatieteellisiin kysymyksiin”. Yhdistys hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 7.3.1931.
Kauppatieteellinen yhdistys on lähinnä luonut edellytyksiä kauppatieteelliselle tutkimukselle sekä alan tutkijoiden ja liikkeenjohtajien yhteistyölle.
Yhdistyksen toimintaa leimasi aina 1970-luvun lopulle saakka staattisuus: yhdistys järjesti yleisiä kokouksia samoissa hotelleissa, ja rahoitti omalla osuudellaan Liiketaloudellista Aikakauskirjaa – eikä sitten oikeastaan muuta tehnytkään.
1980-luvun alkuvuosina yhdistys kävi läpi syvän muutosprosessin Hugo Ranisen 42-vuotisen puheenjohtajakauden päättyessä ja uusien toimintamuotojen omaksuminen. Myös ensimmäinen jäsenistön mielipidetiedustelu tehtiin tuolloin. Vuonna 1985 syntyi Teesi -lehti. Keskustelu-Teesin toiminta-ajatuksena oli tutkijoiden ja yrityselämän edustajien ajatusten vaihto korkeakoulu-yrityselämäsuhteista, alan tutkimuksen kehityssuunnista, ekonomitutkinnon tarkoituksenmukaisuudesta ja metodologisista kysymyksistä.
Yhdistyksen puheenjohtajana Ranisen jälkeen toimivat Oiva Laaksonen vuosina 1981-1989, Vesa Mäkinen1989-1991 ja Arto Lahti 1991 -2001. Toiminnan peruslinjat pysyivät lähes muuttumattomina 90-luvulla. Laman ansiosta eräitä toimintoja piti lopettaa keskeisten toimintojen säilyttämiseksi. Teesi -lehden keskustelenumeroista viimeinen ilmestyi 1991 kirjoittajien kiinnostuksen hiipumisen vuoksi. Teesi-lehden opinnäytenumerot ilmestyivät vuosina 1984-1995.
1990-luvun lamavuosina yhdistys etsi yhteistyökumppaneita omalla alallaan toimivista järjestöistä, esimerkiksi KY:stä ja Suomen Ekonomiliitosta. 1990-luvun jälkipuoliskolla yritysvierailuista tuli Kauppatieteelliselle yhdistykselle lähes yksinomainen toimintamuoto.
Vuosituhannen taitteessa yhdistys pyrki suuntaamaan kokoustarjontaansa myös nuorille ja naisille paremmin sopivaksi tavoitteenaan alentaa jäsenistönsä korkeaa keski-ikää ja tasapainottaa yhdistyksen sukupuolijakautumaa. Erityistä huomiota kiinnitettiin kaupallisen alan opiskelijoiden saamiseen mukaan seuran toimintaan. Osana imagonsa nuorentamista KTY:n johtokunta hyväksyi elokuussa 1999 yhdistyksen uuden tunnuksen ja kuvataiteilija Juha Holopaisen tekemät nettisivut.
(Lähde: Mikko Laakson kirjoittama Kauppatieteellinen keskustelija -teos, joka on julkaistu 2001 yhdistyksen täyttäessä 70 v.)
2000 -luvulla yhdistys on keskittynyt liiketoimintaosaamisen edistämiseen. Uusi vuotuinen tapahtuma, Visiopäivä, lanseerattiin vuonna 2002. Vuonna 2006 yhdistys julkaisi Uolevi Lehtisen ja Tuula Mittilän toimittaman kirjan Liiketoimintaosaaminen kilpailukykymme keskiössä.
Yhdistyksen puheenjohtajia 2000 -luvulla ovat toimineet Uolevi Lehtinen 2001-2006, Tapio Reponen 2006-2011, Henrikki Tikkanen 2011-2014 ja Tuula Mittilä. Korkeakoulutuksen duaalimalli, liiketoimintaosaamisen monitieteinen perusta, tutkimuksen ja koulutuksen muuttuminen kansainvälisyysvaatimusten kasvaessa yhä enemmän englanninkieliseksi ja digitalisaation eteneminen haastavat yhdistyksen toimintatapoja. Liiketaloudellisen Aikakauskirjan muuttaminen englanninkieliseksi on jäsenistössä nostanut esiin tarpeen suomenkielisen kauppatieteellisen keskustelun ylläpitoon ja toisaalta tieteellisten artikkeleitten sanoman ”popularisoinnin”.
Nettisivustomme ja sosiaalisen median hyödyntäminen kommunikointivälineenä kauppatieteistä kiinnostuneiden kesken, suomenkielisen kauppatieteellisen keskustelun jatkuvan elin- ja vetovoimaisuuden edistäminen ja tieteellisen tutkimuksen tuominen kaikkien ulottuville kotimaisilla kielillä ovat tämän hetken haasteita yhdistykselle.

Kommentoi artikkelia

Sähköpostiosoitettasi ei näytetä julkisesti.